Sveitsiläiset ovat aivan kahjoja polkupyöräilijöitä.. Siellä ne viipotti kuolemaa halveksuen autojen seassa, enkä minä ainakaan nähnyt kovin montaa raatoa teiden varsilla, joten kait osa ainakin säilyy hengissäkin. Lisäksi tuo pelleily frangien ja eurojen vaihtamisessa tuntuu nykyään naurettavalta. Vaikka minä aikoinani vaahtosin markan puolesta, niin kyllä tämä yhteisvaluutta on vain kummasti helpottanut retkuilemista. Lisäksi hintavertailu on huomattavasti helpompaa =) Mutta kelpo porukkaa asuu käkikellomaassa, ovat ystävällisiä, monikielisiä eikä hintatasokaan eronnut niin kovin paljoa Suomalaisesta.
Tämän päivän ohjelmassa oli yksi ainoa vierailu: nyt se Munchenin lähistöllä oleva Dashaun keskitysleirin muistopaikka oli auki. Olisi pitänyt kuunnella sisäistä ääntä, joka vaati kääntymään heti takaisin (tuttu myös navigaattorista) kun pääsimme leirin porteille ja näin sen kuuluisan lauseen: "Arbeit macht frei" eli "Työ vapauttaa". Ihmisen julmuus toista ihmistä kohtaan on ollut niin mykistävän hirvittävää, ettei sen kuvailemiseen riitä sanoja. Vankisellit, vankien asuntolat, museossa olleet valokuvat ja kertomukset kaikista niistä hirveyksistä, kaasukammio ja krematoriot.. On vaikea uskoa, että kukaan on voinut olla kykeneväinen siihen julmuuteen, ja kuitenkin kaikki todisteet olivat siinä silmien edessä. Minä jouduin poistumaan kesken kaiken museosta, koska en yksinkertaisesti kestänyt katsoa ja se tuntuu todella velliperseen hommalta, koska toisille ei aikoinaan annettu vaihtoehtoja, oli elettävä tai kuoltava niinä aikoina ja niissä epäinhimillisissä oloissa. "Ei ikinä enää"
Aamiainen kurkussa ja molemmat hiljaisina ajoimme Munchenin keskustaan ja aloimme metsästämään tämän yön majapaikkaa. Eilen jossain vaiheessa iltaa tullut villi idea ottaa täksi yöksi huoneistohotelli ei enää tuntunutkaan niin fiksulta kun kahlasimme samaa v***n kadunpätkää kymmenettä kertaa läpi.. Päätimme käydä hetken hengähtämässä ja heitimme auton lailliseen parkkiin, jotta saisimme oikein urakalla etsiä Apartmentos Munchen - nimistä paikkaa. Paskanmarjat tässä mitään vastaanottoa ole, kadulla vain rouva juoksi perään ja kysyi, etsimmekö tätä paikkaa. Ihan normaali kerrostalo jonka kuudennessa kerroksessa on vuokrahuoneita - ei mitään nimikylttiä tai muutakaan majoitusliikkeeseen verrattavaa. Kokemus jälleen kerran..
Mutta nyt ollaan täällä ja aikaa ei ole rajattomasti, joten läksimme katselemaan mitä tällä kylällä on meille kerrottavaa. Edellisen kerran olimme täällä reilu vuosi sitten, mutta silloin kyseessä oli isompi ryhmämatka joten omatoimiseikkailut jäivät vähiin. Mutta virheethän on tehty korjattaviksi. Ja ehkä jostain baarista löytyy jotain absinttia, jolla huuhtoa Dashaun pölyt kurkusta - onhan se sentään juhannusaatto. =) Pysytään pinnalla ja ilman puukonreikiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti