Kuljettaja oli yksipuolisesti huutoäänestänyt tämän päivän ensimmäiseksi kohteeksi Sveitsin Verbierin jossa hän poikamiesaikanaan on käynyt laskemassa. Minullahan ei ollut mitään pieneen alppikylään tutustumista vastaan, ennen kuin paljastui että tämä kylä on 1500 metrin korkeudessa serpentiinitien päässä. Voi hepoisen hitusvinkula sitä sadattelua, manailua ja uhkailua mikä autossa raikui kun ikkunan toisella puolella oli satojen metrien pudotus. Tämä tulee vielä kuljettajalle kalliiksi: me mennään viettämään aikaa Pentikin myymälään ja Marimekolle ja tilataan muutama Minna Immosen taulu tästä hyvästä.. Kosto elää =)
Ihmeen kaupalla selvisimme hengissä Verbieristä alaskin, mitä nyt toinen valitti kuulon hetkellisesti heikentyneen ja toisella oli ääni käheänä huutamisesta. Mutta matka jatkui rattoisasti kohti viidenkymmenen kilometrin päässä olevaa Chamonixin kylää. Pysähdyimme matkalla valokuvaamaan Rhonen laaksoa ja taivastelimme paikan ihanuutta ja rauhaa, kun parkkipaikan toisesta päästä meitä tervehti toiset suomalaisturistit..
Kuten arvata saattaa, Chamonixinkaan tie ei ollut kovin suora tahi tasainen. Merisairauden ensimmäisten oireiden ilmaannuttua pääsimme kuitenkin toikkaroimaan kylälle ja uudelleenjärjestelemään yksisuuntaisia katuja. Navigaattori tuntuu täällä Ranskan heittäytyneet suuripiirteisemmäksi kuin muualla. Tiekin meillä oli muutaman kerran hukassa ja yksisuuntaiset on päin seiniä merkitty karttoihin.. Mutta ces´t la vie - perille päästiin ja hotellihuone saatiin. Arvoimme eilen ehtoolla tämän yön majapaikaksi Park Hotel Suissen, jälleen kerran edullinen hinta 136,- ja siihen sisältyvä aamiainen olivat paras kriteeri valinnassa. Meillähän on ollut aivan sikamagee tuuri hotelleissa, on ollut omia parvekkeita ja luxushuoneita ja isoimpia huoneita.. Ei ole muuten enää. Pikkuriikkinen komero jossa on avattava ikkuna ja vessanpöntölle istuminen vaatii parin viikon jumppatreenit. Mutta huoneessa on sänky, ovesta pääsee ulos ja nurkan takana on Chamonixin kävelykeskusta, joten huonomminkin voisi olla.
Olinpa muuten aika väärässä kun luulin, että yksi pilvireissu päivässä olisi riittävä. Hotellin löytymisen (kirjaimellisesti) jälkeen vaihdoimme kamat enemmän ulkoiluvaatteisiin ja lähdimme etsimään Aiguille du Midin hissiasemaa. Mikähän ihmeen mielenhäiriö minut sai maksamaan vaatimattomat 82 EUROA!!! (JUMALAUTA, TUOLLAHAN SÖIS VIIKON JA RÄLLÄIS KUUKAUDEN AUTOLLA) kahdesta hissilipusta ylös ja takaisin? Ehkä Verbierin tiellä katkesi niin paljon verisuonia päästä, ettei aivot enää toimineet kunnolla..
Parinkymmenen kiipeilyvarusteissa liikkuvan heebon kanssa samaan gondolihissiin ja ylöspäin hiii-op. Reilun kymmenen minuutin nousun jälkeen vaihdettiin vielä toiseen hissiin ja sama meno jatkui, nyt vain ohitettiin jo pilvien korkeuskin. Ylhäällä oli ohutta ilmaa ja lunta ja pilviä ja kammottavaa ja korkeutta vaatimattomat 3842 metriä.
Pohkeet vetelinä ja kasvot harmaana sain seurata kuinka puolisosta kuoriutui vuorikauris joka hyppelehti kameran kanssa sinne tänne ja vaati meitä vielä käymään tuolla ja vilkaisemaan tuonne ja mennään käymään vielä täällä. Kohtalo on tarkoittanut aivan varmasti jotain kun minä olen syntynyt Pohjois-Pohjanmaan lakeuksille! Ei pidä tasaisen maan lättäjalan lähteä mäkimaastoon kekkuloimaan. Viimein sain tiukalla niskalenkillä haalattua sydämeni valon alaspäin menevään gondoliin, joka sekin oli sekunnin välein syöksymässä maahan ja murskaantumassa ja kaikkea muuta mukavaa siltä väliltä.
Hengissäselviytymisjuhlan pidimme tuossa kulman takana olevassa pizzeriassa. Ainakaan tähän mennessä ranskalainen keittiö ei ole tuottanut yhtään pettymystä - päin vastoin. Jälkiruoaksi otettu creme brulee oli niin hyvää, että teki mieli nuolla lautanen sen perään.
Kello on vähän yli kymmenen illalla, emmekä ole vielä päättäneet huomisen ohjelmaa. Ainoa varma asia on, ettei minua muuten viedä yhdellekään serpentiinitielle tahi en astu jalallanikaan gondoli- tai muuhunkaan hissiin. Pysytään maassa ja otetaan iiihaan rauhallisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti