Umpitunnelissa

Hiltonin aamiaispöytä oli huikea - ja turistit ämppäsivät itsensä jälleen kerran epäterveellisen täyteen ennen kuin lunastivat auton parkkihallista ja häipyivät kohti muita maita. Hintaahan tuolle Hiltonin yölle tuli rutkasti enemmän kuin mihin oltiin varauduttu: yö maksoi 174 euroa, nettiliittymä 24 tunniksi 13 euroa ja auton parkkaaminen alakerran hallissa 17 euroa.. Mutta minkäs teet kun nukutti ja nälätti.




Itävallasta poistuminen kävi kohtuullisen kivuttomasti, auto moottoritielle ja täysillä kohti Sveitsiä. Matkanteko rytmittyi näppärästi tyyliin: tietyö - tunneli - tietyö - tunneli.. Jälleen kerran vänkäri on löytänyt reissatessa uuden fobian, korkeiden paikkojen lisäksi tunnelit on kohtalaisen ahdistavia paikkoja. Varsinkin jos tunneli kestää tuollaiset vaatimattomat kuusi kilometriä. Sitten kun puhalsimme siihen viisitoista kilometriä pitkään peräaukkoon, tuntui happi loppuvan jo ennen ensimmäisen kilometrin taittumista. Nämä paikalliset tienpitäjät eivät oikein tunnu arvostavan teiden varsilta avautuvia näkymiä, koska moottoritien molemmilla puolilla rehottaa korkeat pusikot ja levähdyspaikat on järkiään tehty sellaisiin paikkoihin, joissa ei paljon ole kameralle katseltavaa. Ahdistaa istua 130km/h kiitävässä autossa ja ihailla maisemaa, kun kilometrin päässä olevaa levähdysaluetta ympäröi sellainen luonnonmuuri, ettei siitä pääse millään läpi ilman moottorisahaa ja viidakkoveistä.

Joskus aiemminkin tästä on tullut mainittua, mutta sanottakoon se jälleen kerran ja vakavasti painottaen: navigaattorin sanaan ei aivan joka kerran kannata luottaa.. Koska tavoitteena on valloittaa kaikki maat, jotka tähän lähistölle osuvat me laitoimme Innsbruckista lähtiessä osoitteeksi Liechtensteinin oletetun pääkaupungin Triesenbergin keskustan. (Olisi vissiin joskus kannattanut kouluaikoina kuunnella opettajaa, eikä kirjoitella hävyttömyyksiä vieruskaverin vihkoon). Tulipa muuten sillä ajomatkalla selväksi se, että Triesenberg on aika korkealla ja aika mutkaisen ajomatkan päässä - ja se oikea pääkaupunki on Vaduz. Ennen Sveitsin moottoriteille sukeltamista Pas haki huoltoasemalta sen tarran, joka oikeuttaa ajamaan koneteillä käkikellomaassa. Eipä käynyt mielessä, että rahaa olisi voinut vaihtaa vähän frangeiksi ennen rajan ylittämistä. Noh, aina oppii - ja huonosta vaihtokurssista kaikista parhaiten..

Olimme aamusella varanneet hotellin Sveitsin Luzernen kaupungin kupeessa olevasta Horwn kyläpahaisesta. Ainoa syy, minkä takia päädyimme tähän hotelliin oli halpa - halvempi - sikahalpa hinta verrattuna Luzernen muihin majapaikkoihin 118,- (veroineen 123,-). Olimme hiukkapikkiriikkisen skeptisiä siitä, minkälaiseen rotanloukkuun tässä ollaan taas pää työntämässä, eikä hotellin ulkomuoto luvannut laisinkaan hyvää. Mutta onneksi ensivaikutelma on korjattavissa: meidän huone on aivan ihanan tilava, ja parvekkeella olisi tilaa vaikka pitää kekkerit. Maisema on aika huikea ja henkilökunta on palvelualtista ja rentoa!



Saimme respan tyypiltä vinkkejä hyviin fondue-ravintoloihin Sveitsissä kun kerran ollaan niin onhan sekin herkku kokeiltava, niin tietää sitten vaikka inhota sitä sydämensä pohjasta. Luzernen vanhakaupunki oli kaunista kävelyaluetta täynnä kivijalkakauppoja, siellä olisi varmaan kierrellyt pidempäänkin jos kenkävalinta olisi ollut hieman onnistuneempi. Löysimme suositellun ravintolan, joka oli mielikuvitusrikkaasti nimetty: the fondue house. Tilasimme hetken painiottelun jälkeen kolmen lajin combon, jossa pääsee kokeilemaan juustoon kastamista, rasvassa keittämistä ja lopuksi rakentelemaan mieleisensä kiinalaistyyppisen keiton. Tällä hetkellä tuntuu, ettei loppumatkan aikana tarvi syödä enää yhtään mitään ja hotellien siivoojat joutuvat sijoittamaan vähät tippinsä kaasunaamareihin meidän jälkeen.



Huomenna porhallamme rohkeasti Ranskan puolelle. Katsotaan, kuinka syvälle uskaltaudumme tuohon baskeripäisten koukkunokkaisten patonginpurijoiden kotimaahan.